Hajaannus-sana tuo negatiivisen mielleyhtymän. Kun luemme Vanhaa testamenttia, niin se myös usein kuvastaa Jumalan antamaa tuomiota (Hes. 36:19). Tämä nousee vahvasti juutalaisuudesta, joka on ns. geosentrinen (paikkakeskeinen) ja etnosentrinen (kansakeskeinen/ryhmäkeskeinen) usko. Hyvin usein seurakuntien strategiat keskittyy näiden kahden asian toteutumiseen tarkoittaen: meillä täytyy olla paikka, jossa kokoonnumme, ja fokuksemme, johon suuntamme resurssit, ovat meidän ryhmä eli seurakuntalaiset. Nyt kuitenkin nämä elementit ovat heikosti toteutettavissa, sillä kaikki ovat hajallaan. Ei päästä kokouksiin, joissa nämä elementit toteutuvat hyvin. Onko siis Jumalan tuomion aika? En ryhdy tuomion profeetaksi ainakaan vielä…
…koska luen Raamattua eteenpäin. Kun pääsemme Apostolien tekoihin niin huomaamme, että hajaannuksesta tulee positiivinen sana. “…kaikki…hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa” (Apt. 8:1). Oliko vaino Jumalan tuomio vai Jumalan tapa lähettää heidät elämään Jeesus-elämää muuallakin kuin Jerusalemissa? “Ne, jotka näin olivat hajaantuneet kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa” (Apt. 8:4). Luukas kertoo vielä myöhemmin lisää seurauksia tästä hajaannuksesta: “Ne, jotka Stefanoksen surmaamisesta alkaneen vainon tähden olivat hajaantuneet, kulkivat…saarnasivat myös kreikkalaisille hyvää sanomaa Herrasta Jeesuksesta” (Apt. 11:19-20)
Apostolien teoissa Pyhä Henki käyttää hajaannusta, joka on syntynyt vaikeuksien ja surun kautta, pakottaakseen Jumalan kansan elämään uudesta maailmankuvasta (paradigmasta) käsin todeksi Jeesus-elämää. Ei niinkään hajallaan olevana lammaslaumana ahdistuksessa vaan pikemminkin pyhinä ja arvokkaina siemeninä. Lampaille hajaannuksessa oleminen on alkusoittoa tulevalle kuolemalle, kun taas siemenille on ratkaisevaa kylvetäänkö ne vai ei. Siemenet ovat turhia jos ne ovat tyhjänpanttina varastossa.
Uskon, että tämä aika on kutsu niin seurakunnille kuin jokaiselle kristitylle muuttaa fokusta (ja sen myötä strategiaa) kokoavasta toiminnasta lähettävään toimintaan, lähetyskäskyn täyttämiseksi. Jumalan voima ei enää ole kiinni rakennuksesta (tai alttarista tmv) vaan Jumalan voima asuu meissä, jokaisessa Jeesuksen omassa. Käsky on: “Olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja maan ääriin saakka” (Apt. 1:8) ja se jatkuu lupauksena että Jeesus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, Hän joka on Se hyvä paimen ja siementen kylväjä, on henkilökohtaisesti kanssamme, kun olemme hajaannuksessa siellä missä asumme (Matt. 28:20).
Jo niinkin aikaisin kuin Joh. 2 Jeesus kumoaa geosentrisen (paikkakeskeisen) ajattelun siirtämällä fokuksen temppelistä omaan ruumiiseensa. Ts. kumoten “tämä on pyhä paikka”-ajattelun ja tuoden tilalle kristuskeskeisyyden ja viimeistään Matt. 28:18-20 Jeesus kumoaa etnosentrisen (ryhmäkeskeisen) ajattelun nostaen opetuslasten katseet oman ryhmänsä ulkopuolelle. Tämä oli mm. yksi syy miksi fariseukset ja ylipapit ryhtyivät suunnittelemaan Jeesuksen surmaamista, peläten että Roomalaiset vievät heiltä nämä kaksi elementtiä. He näkivät, että usko Jeesukseen johtaisi niiden menettämiseen (Joh. 11:48).
Vaikeudet ja kärsimykset helluntain jälkeen hajaannuksessa eivät siis johtaneet heikkoon ja säälittävään tilaan. Pikemminkin se oli laajan kylvön aika josta seurasi räjähtävä moninkertaistuminen.
Monen välitön vastaus Koronan aiheuttamiin vaikeuksiin on “raapia porukka kasaan” tässä uudessa realiteetissa, jossa se ei ole mahdollista. Tämä ei tietenkään ole väärin, se ei vain sovi hyvin nykyiseen todellisuuteen. Vanha paradigma nk. houkuttelevasta/vetovoimaisesta seurakunnasta ei ole suunniteltu menestymään tällaisessa “pysy kotona” -todellisuudessa.
Tästä seuraa erityisesti kristillisille johtajille hyviä ja produktiivisia kysymyksiä:
- Miten katsoa ja suunnitella tulevaisuuteen sen sijaan, että kaipaamme menneitä aikoja kärvistellen tämän ajan?
- Miten fokusoimme uudelleen seurakuntalaiset siitä mitä eivät enää voi tehdä (palvelutehtäviä seurakunnan kokouksissa) siihen mitä voivat tehdä, itseasiassa siihen johon heidät on aina kutsuttu Kristuksen ruumiina?
- Miten me aktivoimme ja rohkaisemme heidät olemaan valtakunnan siemeniä sen sijaan, että ovat pelokkaita lampaita?
Kukaan meistä ei odottanut Korona-aikaa ja sen tuomia haasteita. Kuitenkin nyt on aika johtajina varustaa ihmisiä elämään Jeesus-elämää siellä missä he ovat, niiden ihmisten kanssa joihin heillä on jo ennestään kontaktipintaa. Myrsky on päällä ja meille johtajille kysymys kuuluu: miten me kuljemme sen läpi ja mitä “toisella puolella” on? Nouseeko tämän ajan jälkeen “vanhat hyvät ajat”? Vai menetämmekö “momentumin” jossa olemme rakentaneet koko kristillisyyden “tule kirkkoon” -ajatuksen varaan ja tulijoiden taloudellisen tuen varaan joilla tuotamme heille ohjelmaa? Voisimmeko tämän pakotetun uudelleenjärjestäytymisen myötä saapua myrskyn toiselle puolelle niin, että meillä on enemmän opetuslapsia, vähemmän kuluttajia, enemmän tarkoituksenmukaisia yhteyksiä ei-uskovien kanssa ja enemmän uskovia, jotka elävät aktiivisina opetuslastentekijöinä heidän omassa ympäristössään?
Nyt on muutoksen aika, nyt on aika ryhtyä toimiin uuden rakentamiseen. Maailma (ja seurakunta) ei tule olemaan entisellään tämän jälkeen. Voimme taistella tätä muutosta vastaan tai voimme liittyä siihen, mitä Jumala tekee tämän kautta. Jeesuksen antama esimerkki elää Jumalan valtakuntaa todeksi tehden opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia toimii varsin hyvin myös korona-aikana kuin myös sen jälkeen. Se toimii aina!
Kirjoittanut
Pyry Winter
Pyryn sydämellä on nähdä Kristuksen ruumiin aktivoituminen Suomessa niin, että sen liike yltää maan ääriin saakka lähetyskäsky maalinaan. Pyry toimii hengellisessä työssä Varsinais-Suomen Kansanlähetyksessä.
Viimeisimmät kommentit